lauantai 30. maaliskuuta 2013

Itse tehty jugurtti

Viime viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa jugurttia. 


Tarvitset litran maitoa (paras varmaan olisi ihan tavallinen täysmaito), yhden bulgarian jugurtin ja 4 rkl maitojauhetta. Itse laitoin 2 rkl maitojauhetta, mutta mielestäni jugurtista tuli siten liian juoksevaa. Makuasia kuitenkin ja kokeilemalla löytää itselle sopivimman määrän! Saat tehtyä jugurttia myös ilman maitojauhetta.


Laita maito kattilaan ja siivilöi joukkoon maitojauhe koko ajan sekoittaen. Kuumenna maito hyvin sekoittaen kiehuvaksi. Anna sitten jäähtyä 40 asteiseksi. Koska minulla ei ole mittaria, kokeilin lämpötilan siten, että maito on sopivan lämpöistä silloin, kun pystyin pitämään sormea maidossa 10 sekunnin ajan ilman, että se tuntui polttavalta.


Sekoita maitoon bulgarian jugurtti. Laita kansi päälle ja anna tekeytyä 10 tuntia. Kun 10 tuntia on kulunut, sekoita jugurttia hyvin ja laita se jääkaappiin. Se on valmista syötäväksi!


Tämän verran jugurttia tuli litrasta maitoa. Luulin jotenkin itse, että sitä voisi tulla enemmänkin.


Siellä se hikoilee.

No onko se hyvää ja vaivan arvoista? Noh, rehellisesti sanottuna, minua ärsytti kun se ei ollutkaan niin hyvää mitä olin kuvitellut. Johtui ehkä siitä, että pidän paksummasta jugurtista ja valitettavasti olen varmaan sokerihiirenä tottunut sellaiseen makeaan luonnonjugurttiin. 


Aion kuitenkin tehdä tätä uudestaan. Teen siitä silloin paksumpaa ja voihan siihen vähän sekoittaa sokeriakin, jos ei totu makuun ilman. Kyllä se hyvää silti oli aiemmin tehdyn muromyslin kanssa. Ja kokeillahan kannattaa aina! Tekemiseen kun ei vaadita taitoa eikä kalliita aineita.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskarkit

Sain Omasta pesästä inspiraatiota ja matkin pääsiäismakeisten teossa. Nämä näyttivät niin hauskoilta, että oli pakko kokeilla!


Tarvikkeita näihin et tarvi nimeksikään. Ja jos jotain ainetta sattuu jäämään yli, uskon, että se löytää suun varsin helposti.


Ekaksi sulata suklaa. Itse tein suklaan sulattamisen niin, että kiehautin vedenkeittimessä vettä ja laitoin sen purkkiin. Siihen päälle vain toinen purkki suklaille (melko ohut jotta höyry pääsee sen läpi tunkeutumaan).


Ei kestä kauaa, kun suklaa on sula. Välillä on hyvä vähän sekoitella. Suklaan voi toki sulattaa myös mikrossa, mutta olen siinä kerran epäonnistunut, kun pidin sitä liian kauan, jolloin se paloi. Siksi koen, että tämä vesihaudesulatus on pommin varma.


Sekoita sulaan suklaaseen kolmeen osaan pilkotut suolatikut. Tee suolatikkuseoksesta mökkyjä leivinpaperille ja asettele päälle minimunat. Anna pesien jähmettyä yön yli.


On aika herkkua, vähän niinkuin se karkki Smash, jossa suolaista ja makeaa on yhdistelty. Ja vaikka nuo munat on aseteltu ihan vain tuon pesän pinnalle, pysyvät ne jähmettyneinä hyvin paikoillaan.


Kääräisin muutaman pesän sellofaaniin ja ajattelin antaa siskoille pääsiäisherkuiksi!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Virkattu tähtikuvioinen matto

Pari viikkoa sitten olin ostoksilla Snurressa. Ostin mustaa trikookudetta, jonka ristin koostumuksen vuoksi verkkaritrikooksi ja harmaata, joka taas muistutti pappakalsareita. 


Tein niistä taas pienen maton, tällä kertaa tähtikuviolla.


Ohjeen nappasin Kangasaitan sivuilta täältä, mutta jouduin sitä aika paljon ensimmäisen harmaan osan jälkeen muuttelemaan. Joko ohje ei soveltunut tuohon kuteeseen tai oma käsialani oli erilaista. 


Matto on hieman epätasainen reunastaan, mutta toivottavasti tasoittuu, kun pesen sen. Trikookude pitäisi kai pestä aina virkkauksen jälkeen, jolloin se asettuu paremmin uomiinsa - näin ystävällinen Snurren nainen kertoi ja taisi se minulla olla tiedossa jo ennenkin. En vain millään ole halunnut jostain syystä tehdä sitä muiden virkkausten kohdalla. Nyt lienee pakko.


Olisikohan kotopuolessa vielä tallella ysärinappiverkkareita, joista voisi tehdä kudetta? Vai tuleekohan kolmiraitaiset Addut vielä joskus muotiin? Keltainen retrolamppu sieltä jo löytyi, sain sen varastosta pölyttymästä. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lohi-avocadosalaatti

Viikonlopun herkuksi muodostui Gullichsenien Safkaa-kirjasta poimittu resepti lohi-avocadosalaatista wasabikastikkeella. Minulla ei vielä valitettavasti tuota kirjaa ole, joten ohjeen jouduin nappaamaan netistä.


Aiemmin olen tehnyt paljon kehuttua avocadopastaa ja tässä salaatissa oli samoja makuja kuin tuossa pastassa, mm. juuri avocado ja suolaisuus. Wasabikastike oli tosiaan melko suolaista, mutta sopi täydellisesti salaattiin, kunhan sitä muistaa pistää varoen.


Pidän paljon lohesta, mutta meillä siitä ei hirveästi tehdä ruokaa, kun mies ei ole mikään kalan ystävä. Tämä ruoka kuitenkin kelpasi myös hänelle.


Kannattaa kokeilla! 

torstai 21. maaliskuuta 2013

Keltaisen pilkettä

Lasipurkkisaalista. 


Tällä hetkellä täyttönä purkeissa on kätteni jälkeä. Aloin taas jostain hetkellisestä mielijohteesta virkata isoäidinneliöpeittoa. Vaikka viime syksynä ajattelin, että ei koskaan enää.


Tällä kertaa otin vähän paksumpaa lankaa ja on sujunut aika kivasti. Vielä pitäisi puolet tehdä lappuja. Väreiksi valikoitui nyt harmaan kahta eri sävyä ja keltaista. Keltainen ja minttu jatkaa tässä huushollissa voittokulkuettaan. Langat ovat Novitan seitsemää veljestä, paitsi keltainen taisi olla jotain nallelankaa.


Isoäidinneliölappusten teossa on järkevintä tehdä langanvaihdot niin, että virkkaa aina edellisen kerroksen langan pään suoraan seuraavan kerroksen sisälle. Voisin vaikka joskus ottaa muutaman valokuvan tästä havainnollistamaan mitä tarkoitan. Se vähentää huomattavasti päättelyrumbaa, joka on aika raskasta muuten. 


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hyvä muromysliohje!

Lempivälipalani on luonnonjugurtti muromyslillä. Eilen kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa muromysliä itse.


Ja tuli hyvää. Nautin sitä hillon ja jugurtin kera.


Ohjeen nappasin täältä blogista. Helppo ohje, jolla saat tehtyä itsellesi samanlaista:

5 dl neljänviljan hiutaleita
5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria
3 dl vettä
1 dl rypsiöljyä
ripaus vanilliinisokeria
noin 100 grammaa siemensekoitusta
noin 100 grammaa kuivattuja marjoja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki muut aineet paitsi kuivatut marjat keskenään. Levitä sekoitus leivinpaperille uunipellille ja paahda sitä uunissa noin 15-25 minuuttia, riippuen vähän uunisi tehosta. Kääntele seosta muutaman minuutin välein (itse pidin uunissa mysliä noin 25 minuuttia ja sekoitin 5 minuutin välein), jotta se ei pääse kovettumaan tai palamaan. Mysli palaa melko herkästi, minkä takia tuo sekoitus on tärkeää.

Anna myslin jäähtyä ja sekoita joukkoon kuivat marjat makusi mukaan. Mä käytin marja-gojimarjasekoitusta, se on hyvää!


Purkita myslit ja nauti!


Myslin voi makeuttaa myös muulla tavoin kuin normisokerilla, kuten esim. fariinisokerilla tai intiaanisokerilla. Myslin kaveriksi olen suunnitellut vielä tekeväni jugurttia. Ehkä viikonloppuna siis sitä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Porrastaulut

Tänään sain käsiini jotain kauan kaivattua ja erityisen mieleistä.

Nimittäin porrastauluja ja nimitauluja, miksi näitä nyt haluaa kutsua.


Ihania! Osa on vähän rikki ja kirjaimet kellastuneet. Nämä ovat käytöstä poistuneita tauluja, jotka sain parilta eri firmalta ilmaiseksi. Olivat menossa roskiin, mutta korjasin ne talteen. 


Kirjaimia joudun varmaan ostamaan lisää K-raudasta. Suunnitelmissa on yhteen kirjoittaa tämän asunnon asukkaiden nimet ja sijoittaa se eteiseen. Pariin muuhun sitten saatan laittaa toiseen runon ja toiseen jonkun hyvän kappaleen sanat.


Vai onkohan se jo liiallista, että on 3 porrastaulua kaksiossa? Mutta mihin katosi heijastusmies?

Olen niin innoissani näistä!


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Yöpöytä matkalaukuista

Yöpöytä on nyt valmis. Kaikki matkalaukut on haalittu ja kaksi päällystetty sisältä. Päällystysoperaatiosta kirjoittelinkin jo aiemmin. Vielä olisi yksi päällystettävänä.


Matkalaukkuja olen ostanut huuto.netistä. Kirppareillakin olen niitä nähnyt, mutta kaikki ovat olleet todella huonokuntoisia (salvat rikki, sisältä ihan repaleisia jne). Nämä huuto.netistä eri myyjiltä ostetut ovat olleet jokainen iloisia yllätyksiä.


Ruskea laukku maksoi 25 euroa, harmaa 25 euroa ja musta taisi olla kallein 30 tai 40 euroa. Lähikuvassa näkyy myös vanhanmallinen puinen mitta, joka löysi paikkansa laukun reunalta.


Vaihdoin kesken kuvauksen lampun tuohon yöpöydälle. Olohuoneesta pääsi vaihtelun vuoksi ihana Block-valaisin tuomaan modernia kosketusta vanhoihin laukkuihin. 



Koira tuli pällistelemään kameran eteen. Tapansa mukaan ihmetteli varmaan, mitä siellä oikein räpsitään. Metallinen villasukkakori on myös ollut kiinnostava, muutaman kerran nuo sukat olen joutunut palauttamaan takaisin paikoilleen.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Lipastosta vanhan näköinen

How to turn your modern drawer to vintage?
Viime viikonlopun projektina oli vanhan lipaston maalaus siten, että se näyttää hivenen kuluneelta. Googlailujen ja työkavereiden kanssa keskustelun jälkeen päädyin tekemään "entisöinnin" niin, että hinkkasin ennen maalausta kynttilää lipaston kulmiin ja pintoihin. Kun lipasto olisi maalattu ja maali kuivunut, voisi sitä raapia pullon korkilla niin, että maali näyttäisi kuluneelta ja rapistuneelta.


1. Sand
Aluksi hieman hioin lipaston pintaa. Mitään pohjamaalia en laittanut, koska tarkoituksena olikin tehdä lipastosta kuluneen näköinen, jolloin plussana oli, että raapumien alta kuultaisi lipaston oma väri.


Lipaston hommasin huuto.netin kautta 140 eurolla. Sain aika mukavan suuren, kuvassa kaikki laatikot ja ovet on siis jo irrotettu. Tarkoitus on vielä myöhemmin laittaa tuohon takaseinään joku kiva hyllypaperi.


2. Smudge with candle
Ennen maalaamista laitoin kynttilää lipastojen pintoihin. Tästä oli hieman paha saada kuvaa, sillä tuo kynttilä ei juuri näy. Se on tuota valkoista mönjää.



3. Paint one layer
Sitten kun lipastot oli käsitelty kynttilällä, siirryin maalaukseen. Maalasin lipaston vain yhteen kertaan.


Maalina käytin K-raudasta ostettua Futura huonekalumaalia (menekki oli noin isoon lipastoon n. 3 litraa, vähän jäi tuota maalia vielä pohjalle). Kauan katselin kaupassa värikarttoja ja päädyin tuohon herkulliseen mintunvihreään väriin. Mietin, että kyllästynköhän tuohon nopeasti, mutta jos niin käy niin sitten maalataan uudestaan! 


Laatikot maalasin kauttaaltaan, vaikka kuvassa tuo pohja onkin vielä maalamatta. Hyllyköt sen sijaan jätin maalaamatta, koska niitä ei näy ja jotta laatikot vielä mahtuvat paikoilleen. Saman syyn johdosta en myöskään maalannut laatikon uria, jotta ne vielä mahtuivat paikoilleen.


4. Scratch with bottle cap
Kun maali kuivui, raaputin tavallisella limsapullon korkilla niitä kohtia, joihin tuota kynttilää hinkkasin. Korkki repi maalia suikaleina, jolloin maaliin tulee hieman kulunutta efektiä. Kaapista vielä puuttuu reunalaatikoista ja ovista ehjät vetimet. Suunnitelmissa on ostaa mustat ja posliiniset - ideoita mistä sellaisia saisi? Ebayta ja Etsyä jo selailin, siellä olisi vaikka mitä. Koirulikin tuli ihmettelemään, mitä oikein kuvailen.


Maatuskaperhe pääsi laatikon päälle.



Siinäpä viime viikonlopun projekti. Mitähän tänä viikonloppuna keksisi? 

Helmineuleinen tiskirätti

Telkkaria katsoessa sain tehtyä uuden tiskirätin. 


Lieviä ongelmia oli tuon virkatun reunan kanssa. Eipä tullut kovin tasaista, pahus.


Tiskirätti on pesunkestävä ja varsin pehmeä käteen.


Lankana käytin Novitan Hankoa. Ohjeen rättiin nappasin kyseisen lankamerkin omilta nettisivuilta: klik! Ensi kerralla jätän ehkä virkatun reunan kokonaan tekemättä, tai teen reunan toisenlaiseksi. Jotenkin tuo ei nyt onnistunut. 

Nähtäväksi jää, toimiiko tämä neulottu tiskirätti käytössä. Ja mitä tapahtuu sen pesemisen jälkeen.