perjantai 2. elokuuta 2013

Vauvan töppöset

Sukumme sai lisäystä tällä viikolla, kun siskoni sai pienen pojan. Pitihän poitsulle virkata pienet töppöset, vaikka näin kesällä ei niille varmaan tarvetta vielä olekaan.


Ohjeena käytin Olemisen arvoituksen ohjetta, jonka näet täältä. Aluksi virkattiin tuollainen läpyskä, josta tuli siis tossun pohja. En itse tehnyt ihan tuon ohjeen mukaan, sillä siitä tuli melko iso tossu (minulla oli 3,5 koukku ja melko paksua lankaa). Aloitin tossun siis vain virkkaamalla 10 ketjusilmukkaa ja sitä mukaa aina pienentelin ohjetta, kun oli tarvis.


Reunakin jäi huomattavasti pienemmäksi kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa. Turkoosi nauha pitää keskikohtaa merkillä.


Reuna oli melko helppo tehdä! Tossun voisi jättää tällaiseksi lyhytvartiseksi, mutta ajattelin, ettei se pikkumiehellä pysyisi näin jalassa.


Niinpä tein muutaman kerroksen varret tossuille ja lisäsin pienet rusetit. Rusetin tein siten, että virkkasin pienen suorakuolmion ja kiristin nauhalla tuon keskiosan ja neuloin tossuun kiinni. 


Hieman nämä töppöset on liian pyöreät, mutta niinhän ne vauvatkin on pyöreitä??


Tossujen takana näkyy näiden isoveli, tuollainen tossu tuli siis kun tein ensin ohjeen mukaisesti.

Olisipa mukava kertoa myös, että remppa edistyy. Tällä hetkellä on kuitenkin hieman ollut taukoa toiminnassa, stressiäkin havaittavissa. Laatat, laminaatit, keittiö on kuitenkin kaikki tilattu ja maksettu, joten jossain on menty eteenpäin! Hiljaa hyvä tulee.

7 kommenttia:

  1. hellanlettas ko on söpöt ! vauvat on just nuin ihanan pyöreitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D En vaan malta odottaa, että pääsen näkemään sen pyöreän ja pienen ihmisen alun :)

      Poista
  2. Kivat tossut ja onnittelut tädille!
    Minun siskolleni syntyi 7.7. ihastuttava tyttö ja toiselle siskolle pitäisi syntyä vauva parin viikon sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, onnittelut sinullekin tuplatätiydestä :)

      Poista
  3. Onnea tädille! miten suloiset töppöset :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat tossut. Tuollaisia olisi kiva väkertää jos vaan koukku pysyisi käsissä :). Uutena lukijanasi toivotan sinut tervetulleeksi lukemaan myös omaani :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä olet upeat töppöset virkannut. Onnea tädille.

    VastaaPoista