sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Whoopies!

Päivä on vierähtänyt Ravintolapäivän ihanissa kotiravintoloissa. Käytiin maistelemassa mustikkapiirakkaa, rieskaa, kotitekoisia hampurilaisia ja vohveleita. Niistä intoutuneena rupesin itsekin kokkailemaan kotiin päästyäni. 

Whoopies! Ihanat whoopie-leivokset ovat macaronsien isosiskoja, hieman suurempia ja leivosmaisempia. Whoopie on pehmeää kakkumaista taikinaa, jonka sisällä on runsaasti täytettä. Täytteissä vain mielikuvitus on rajana (eli google). Itse tein tällä kertaa minttuwhoopieseja.









Minttu-whoopie piet

250 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
25 g kaakaojauhetta
hyppysellinen suolaa (henkilökohtaisesti tällaiset mittaluokat ohjeissa ottavat aivoon)
115 g pehmeää voita
150 g sokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta (laitoin vaniljasokeria)
4 rkl creme fraichea
3 rkl maitoa

Sekoita jauhot, ruokasooda, kaakaojauhe ja suola.

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vatkaimella. Vatkaa joukkoon muna ja vanilijasokeri sekä sen jälkeen puolet jauhoseoksesta. Sitten vielä creme fraiche ja maito. Hämmennä joukkoon loput jauhoista ja sekoita hyvin.

Pursota tai lusikoi pyöreitä taikinanokareita pellille jättäen reilusti kohoamisvaraa. Paista uunissa 180 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g pehmeää voita
1 tl piparminttu-uutetta (itse käytin tähän polka-karkkeja hienonnettuina)
280 g tomusokeria
muutama tippa vihreää elintarvikeväriä

Pane juusto ja voi kulhoon ja vatkaa hyvin sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon piparminttu-uute ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Siirrä puolet seoksesta toiseen kulhoon ja tiputa joukkoon elintarvikeväriä muutama tippa. Nosta kumpikin kulho jääkaappiin 30 minuutiksi. Lusikoi sitten täytteet vuorotellen pursottimeen ja pursota täytettä pikkuleivän päälle. Laita päälle vielä toinen pikkuleipä kanneksi ja hunnuta setti tomusokerilla. Ohje oli melko suuri, joten sitä jäi reilusti yli. Tee siis ennemmin puolikas taikina tuosta täytteestä, ellet halua lusikoida sitä vielä seuraavana päivänä esim. vohveleiden päälle.

Pahoittelut myös, ettei ohje ole suomalaisittain tutummassa desimittamuodossa. Itse käytän vaakaa leivonnassa ja käyttämässäni ohjeessa oli nämä grammamuodot niin sopivat minulle. Voin laittaa desilitramitat muistiin, kun teen näitä seuraavan kerran ja jakaa ne sitten täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti