maanantai 25. helmikuuta 2013

Matkalaukun sisäosan verhoilu

Olen hurahtanut huuto.net surffailuihin. Viime aikoina on tullut ostettua iso senkki, vanhoja rahtikirjoja, sänky ja nämä vanhat matkalaukut. 


Vuosia maailmaa nähneinä matkalaukut eivät ole enää suoraan pakasta vedettyjä. Ulkopuolella se ominaisuus on toki plussaa, mutta sisävuorissa olevat liat tuntuvat ikäviltä.


 Kirpparilta nappasin mukaani myös vanhan Neiti Etsivän. 







Ensin leikkasin melko vahvasta kankaasta suikaleet kullekin reunalle sentin saumavaroilla. Saumavarat siksi, että kankaan pystyy taittamaan liimatessa niin, että reunasta tulee siistimpi. Tekstiililiimalla liimasin kankaat reunoistaan kiinni aloittaen aina yläreunasta. Ensin liimasin laatikon sivut ja sitten nuo keskiosat. Sivukaistaleissa en taittanut alareunaa ollenkaan, koska pohjaan ja kanteen oli tulossa myös kangas, joka peitti nuo alareunat. 


Tulikin melko pirteän värinen sisus. Alun perin suunnittelin jotain romanttista kangasta, mutta olosuhteiden pakosta kaapissa pari vuotta lojunut pallokangas pääsi vihdoin käyttöön. 



Tekstiililiimaa saa ihan rautakaupoista ja varmaan ompelutarvikekaupoistakin. 





 Matkalaukun täytin tähän asti eri muovipusseissa lojuneilla langoilla. Myönnän, että ehkä hivenen olen hamstraavaa sorttia. Tuosta valkoisesta voisikin neuloa muhkean torkkupeiton.

Toisen matkalaukun sisäosan ajattelinkin päällystää ihan paperilla, siinä on vanhastaankin jo paperinen sisus.

2 kommenttia:

  1. Noi vanhat matkalaukut on niin ihania! Tosi kiva toi sisus.

    VastaaPoista
  2. Juu toi sopis aika kivasti vaikka lastenhuoneeseen tuo sisus :) noita matkiksiahan vois pitää lasten lelusäilytyksessä

    VastaaPoista